
Taistelu turvallisuuden puolesta ja tylsyyttä vastaan
Sloganimme on yhtä kuin missiomme.
Turvallisuuden puolesta. Tylsyyttä vastaan. Toisin sanoen samalla kun haluamme toiminnallamme lisätä turvallisuutta, haluamme tehdä sen tavalla, joka ei ole tylsä. Lue, miksi.
Valkoiseksi maalatut seinät, luokkahuoneellinen väsyneitä kasvoja ja dia toisensa perään täynnä tekstiä. Kahden tunnin monologin jälkeen asiansa osaava, mutta itsekin jo vähän väsähtänyt kouluttaja kysyy, onko kellään mitään kysyttävää. ”Ei? Hyvä, voitte poistua.” Viikon päästä koulutuksesta muistetaan juuri ja juuri sen aihe plus, että tauolla tarjottu pulla oli kuivaa. Osa on jo ehtinyt unohtaa koskaan edes osallistuneensa.
Kuinka hyvin edellä oleva kuvaus vastaa omaa kokemustasi turvallisuuskoulutuksista? Kuvaus on toki hieman liioiteltu, mutta ei oman kokemukseni mukaan kuitenkaan täysin tavaton. Olen itsekin seurannut tällaisia koulutuksia ja salaa säälinyt niiden osanottajia. Mitä ajan haaskausta on istuttaa ihmisiä koulutuksessa, josta tuskin jää paljoa käteen.
Asia on vaivannut itseäni jo opiskeluajoista lähtien. Turvallisuus kun on aiheena oikeasti tärkeä ja kiinnostavakin. Miksi sitä ei siis esitetä paremmin? Varmaan ainakin osasyy löytyy turvallisuusalan stereotyyppisestä mielikuvasta vanhakantaisten ja hieman ryppyotsaisten ihmisoletettujen pelikenttänä. Millekään ”haihatuksille” ei ole ollut sijaa tai ainakin niitä on pidetty turhina. ”Asia tässä on tärkeä, mitä väliä sillä on, miten se esitetään?” Noh, asiahan on niin, että juuri siksi, että asia on tärkeä, sillä on väliä, miten se esitetään. Nämä asiat ovat niitä, jotka voivat joskus jopa pelastaa henkesi, ja joiden juuri siksi pitäisi olla aivan erityisen mieleenpainuvia.
Millaiset asiat ja tilanteet sitten jäävät mieleen? Sellaiset, joissa tilanteeseen on liittynyt jotain tavallisesta poikkeavaa. Sellaiset, joihin on liittynyt jokin oma oivallus. Sellaiset, joissa on herännyt jokin tunne. ”Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa” sanoo vanha sananlaskukin. Tulenkesyttäjien koulutuksissa pyrimme huomioimaan juuri tämän ja siksi johtoajatuksenamme onkin luoda oppimiskokemuksia sen sijaan, että vain pitäisimme kursseja. Käytännössä se voi
tarkoittaa sitä, että pohdimme yhdessä sopivaa varautumista erilaisiin onnettomuuksiin, pelaamme aihetta käsitteleviä pelejä tai harjoittelemme painesiteen sitomista muumiolle.
Viimeistään tässä vaiheessa niskakarvat ovat nousseet pystyyn vannoutuneilta diasulkeisten kannattajilta ja heiltä, jotka saapuvat koulutustilaisuuksiin aina hyvissä ajoin vain varmistaakseen itselleen takarivin paikan. Joskus tosiaan onkin mukavaa voida vain upota sohvatyynyjen väliin ja seurata hyvää esitystä kaikessa rauhassa. Haluamme kuitenkin pitää kiinni siitä, että kaikki koulutuksemme sisältävät myös osallistujien omaa aktiivisuutta vaativia osioita. Samalla kuitenkin tiedostamme, ettei tyylimme ole jokaisen pala kakkua, eikä tarvitsekaan olla.
Lopuksi on vielä muistettava, ettei kivestä saa timanttia, vaikka sitä kuinka hioisi luomalla sen ympärille kiinnostavan oppimisympäristön, omaa oivaltamista edistäviä harjoitustehtäviä ja hassunhauskoja piirileikkejä. Toisin sanoen, taistelua tylsyyttä vastaan ei voi tehdä samalla unohtaen sisällön. Faktojen pitää olla kunnossa ja sisällön muutenkin laadukasta. Sen varmistamme muun muassa osaavien yhteistyökumppaneidemme avulla. Aidosti timanttiset koulutukset tuotamme yhdessä sisällöntuottajina ja kouluttajina toimivien asiantuntijoiden kanssa.
Oppimisen iloa koulutustemme parissa!